​ENG/FI

To Susanna Vuorio, painting is a narrative art. Not in the sense of merely representing physical reality or illustrating a verbal narrative - but rather in the sense of a film scene with little or no dialogue. Her paintings are viscerally gripping visual stories about people, about what’s going on in the world.
​
Vuorio’s paintings rarely start with a sketch, or even an idea. She just starts putting paint on canvas and sees what starts to emerge. She calls it improvisation; It could be called automatic writing, but even if the technique is a surrealist one, the aim is not: She is not interested in expressing a private unconscious. Maybe a collective one, rather. Some aspects of reality are hard to express in a conscious way because our consciousness has a history and a purpose - in Marxist terms, it’s a class consciousness, and mostly a false one at that.

Her improvisatory process is guided by an acute sense of colour, refined by her studies at Helsinki’s Free Art School at the turn of the millennium. The prestigious but anti-academic school, founded in 1935 by the pioneering patron of Finnish Modernism Maire Gullichsen, eschewed theory in favour of the purely visual and material immersion in the process of painting colours, observing colours, painting again.

A key element of Vuorio’s paintings is the gaze. The pupils of her figures demand attention and response, precluding a detached, voyeuristic observation. Other elements of the painting are often depicted in an expressive, almost hectic manner, or in a minimal fashion - as sensed by a participant in the events. The viewer is drawn in to what’s going on in the painting, which might be uncomfortable - again, rather like a forceful scene in a film. There is a similarity to the paintings of Alice Neel and Maria Lassnig.

Vuorio considers herself a modernist. She likes to reference Brecht and Beckett. She’s confident in art’s ability - and its duty - to express reality: to strip away the layers of visual and narrative obfuscation piled on the world by the industry of bullshit, and to reveal what’s really going on, as terrible as it may be. In this way she hopes art can make the world a less crazy, less cruel place.

Susanna Vuorio is from Lahti, Finland. She went to study in Helsinki and graduated in 2006 from the Free Art School. She is working in Turku at a studio rented from the Finnish Artists’ Studio Foundation in the House of Art at the former Rettig tobacco factory.  ​After graduating, Vuorio has been displaying her work regularly and participated in several group exhibitions in Finnish galleries and museums. In addition to private collections, the State of Finland, Tampere Art Museum, Wihuri Foundation and Art of Basware have acquired her work to their collections. 

FI

Susanna Vuoriolle maalaus on kertovaa taidetta. Ei pelkän fyysisen esittävyyden mielessä, tai sanallisen tarinan kuvittamisen mielessä, vaan pikemminkin siinä mielessä kuin elokuvakohtaus, jossa on vähän tai ei lainkaan dialogia. Hänen maalauksensa ovat syvällisesti, ruumiillisesti mukaansatempaavia visuaalisia tarinoita ihmisistä, kuvia siitä, mitä maailmassa tapahtuu.

Vuoriolla ei yleensä ole alussa luonnosta tai edes ideaa. Hän vain alkaa maalata kankaalle ja katsoo, mitä alkaa syntyä. Hän kutsuu sitä improvisaatioksi; Sitä voisi kutsua automaattikirjoitukseksikin, mutta vaikka tekniikka ehkä on surrealistinen, hänen tavoitteensa ei ole: Häntä ei kiinnosta yksityisen alitajunnan ilmaiseminen. Ehkä pikemminkin kollektiivisen alitajunnan. Joitakin todellisuuden puolia on vaikea ilmaista tietoisella tavalla, koska tietoisuudellamme on historia ja tarkoitus - marxilaisesti sanottuna se on luokkatietoisuutta, ja enimmäkseen väärää luokkatietoisuutta.

Hänen improvisaatioprosessiaan ohjaa akuutti väritaju, jota kehittivät hänen opintonsa Helsingin Vapaassa Taidekoulussa vuosituhannen vaihteessa. Arvostettu, epäakateeminen koulu, jonka perusti suomalaisen modernismin uraauurtava suojelija Maire Gullichsen vuonna 1935, keskittyi teorian sijasta puhtaasti visuaaliseen ja materiaaliseen prosessiin, väreillä maalaamiseen, värien havainnointiin ja jälleen maalaamiseen.

Vuorion maalausten keskeinen elementti on katse. Hänen hahmojensa pupillit vaativat huomiota ja reagointia, eivätkä salli ulkopuolista, tirkistelijämäistä havainnointia. Muut maalauksen elementit on usein kuvattu ekspressiivisellä, jopa hektisellä tavalla, tai vain viitteellisesti - siten kuin tapahtumien osanottaja asiat havaitsee. Katsoja tulee vedetyksi mukaan siihen mitä maalauksessa tapahtuu, mikä saattaa olla epämiellyttävääkin - jälleen kerran, kuin voimakas elokuvakohtaus. Jotain samankaltaista on Alice Neelin ja Maria Lassnigin maalauksissa.

Vuorio pitää itseään modernistina. Hän viittaa mielellään Brechtiin ja Beckettiin. Hän luottaa taiteen kykyyn - ja sen velvollisuuteen - ilmaista todellisuutta: riisua ne visuaalisen ja narratiivisen roskan kerrokset joita hevonpaskateollisuus kasaa maailman päälle, ja paljastaa, mitä todella tapahtuu, niin kamalaa kuin se onkin. Tällä tavalla hän toivoo, että taide voi tehdä maailmasta vähemmän hullun, vähemmän julman paikan.


Susanna Vuorio on kotoisin Lahdesta. Hän valmistui 2006 Vapaasta Taidekoulusta taidemaalariksi. Työskentely jatkuu Turussa Suomen Taitelijaseuran Ateljeesäätiöltä vuokratulla työhuoneella Taiteen talossa. ​Valmistuttuaan taidemaalariksi Vuorio on järjestänyt säännöllisesti yksityisnäyttelyitä ja osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin maamme gallerioissa sekä museoissa. Vuorion teoksia on mm. Suomen Valtion, Tampereen Taidemuseon, Wihurin säätiön, Art of Baswaren ja yksityisissä kokoelmissa.